torstai 26. kesäkuuta 2014

Kuka Miksu?

Minä olen jo yli kuusi viikkoa vanha poika! Kasvan kovaa vauhtia rintamaidolla ja korvikkeella jota saan päivittäin lisäksi tuttipullosta.
Olen alusta saakka ollut virkeä ja jäntevä poika ja seurannut ympäristöä tarkasti. Kahden päivän ikäisenä jo tuijottelin äitiä ja isiä tiukasti silmiin sekä koitin kannatella päätäni mahallaan ollessa. Nyt näen äidin tutut kasvot jo vähän kauempaakin ja olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota väreihin ja ääniin. Aluksi Nasse-koira näytti pelottavalta kun se tuli minua moikkaamaan leikkiensä ohessa, mutta nyt saatan vähän hymyilläkkin tutulle tummalle naamalle! Se ei kyllä naurata, jos Nasu pääsee vahingossa vähän pussaamaan, siitä olen aika hämmästynyt.



Tätä leikkimattoa olen ehtinyt kunnolla ihmetellä vasta kerran. Suurimman osan vuorokaudesta vietän äidin tissillä maitoa ja läheisyyttä tankaten. Muutenkin tykkään olla vain sylissä ja yölläkin protestoin välillä kun joudun nukkumaan "vain" äidin kainalossa eikä äiti silloin ota mua syliin. Kunhan vaan saan unen päästä kiinni niin kainalo kelpaa kyllä hyvin.
Päivisin en yleensä nuku päikkäreitä vaan mieluummin nukkuisin aamulla vaan mahdollisimman pitkään. Tissiruokailujen välissä vaan torkahtelen syliin, mutta herään heti jos jään yksin. Pullomaidosta piristyn ja sen jälkeen tykkään seurustella :) Jos oon koko päivän valvonut niin tuttipullo ja senjälkeen tissi, toimivat unilääkkeenä.

Äiti oli itse vauvana samanlainen, joten hän osasi hyvin odottaa ja varautua :)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Millaista se vauva-arki oikein on?

Se on makeaa maitokakan hajua ja maiskutusta
Jatkuvaa ihmetystä ja iloa
Se on pyykinpesua yhdellä kädellä ja pientä kitinää.

Joskus epätoivoa ja enimmäkseen onnea
Monta yksinäistä tuntia kaksin.

Se on pyllynpesua ja kadonneita harsoja
Maitoa ja pissaa molempien vaatteilla
Ihmeellisiä hymyjä ja säikähtynyttä itkua.

Pitkiä ripsiä ja ihanaa tukkaa
Riemua ja rakkautta, jota ei osaa odottaa.

Sellaista on meidän arki :)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Raskausajasta


Koko raskauden ajan ulkoilin paljon koirien kanssa. Noin puolivälissä alkoi helpottaa siihen mennessä lenkeillä vaivannut heikotus, ja pystyin tekemään taas tunninkin lenkkejä :) Sitten alkoivatkin vaivata liitoskivut alavatsalla ja häpyliitoksessa viikolla 26. Aluksi ne hidastivat menoa aika tavalla ja vatsaa särki jos rasitti itseään liikaa.
 Mutta mitä pidemmälle raskaus eteni, sen paremmassa kunnossa mä olin :) Sain nauttia loppuodotuksesta kaikessa rauhassa kotona, kun jäin kuukauden ennen äitiyslomaa lomalle töistä. Vapauteen tottui nopeasti ja tekemistä riitti kahden koiran, kodinhoidon ja vauvanvaatteiden pesun ym kanssa.
 
Liitoskivut helpottivat loppua kohden ja kuntoni puolesta jaksoin tehdä yli tunninkin lenkkejä. Eihän ne kivut toki kokonaan loppuneet, mutta niihin tottui myös. Viimeisillä viikoilla alkoi meno olla hidasta, mutta kyllä eniten edellen nautin ihanista lenkkisäistä :) Viimeisen kuukauden oli mieskin lomautettuna, ja yhdessä ulkoiltiin paljon. Se oli oikeen kiva, koska mies ei muuten ole ollut mitään lenkkeilijätyyppiä, vaikka treenaakin. Hyviä muistoja meidän vikoilta lenkeiltä ennen pikku-Miksua  :)
Myös parin ihanan työkaverin kanssa tehtiin yhteislenkkejä ja ihmeteltiin mun kasvavaa masua ja "sukkapuikkokipuja" jotka iski loppuviikoilla vähänväliä mut kaksinkerroin kävellessä :D
 37+3


Vanhempi kuva viikolta 28 :) Sori surkea laatu.
Viikkoa en muista, mutta vielä vanhempi kun tuo edellinen...
Loppua kohden poika oli kova riehumaan mahassa klo 22-24 aikoihin, ja syntymän jälkeen hänellä oli sama rytmi :) Tällaisen iltariehumisen tuloksena synnytyskin lopulta lähti vauhtiin. Mutta siitä sitten pian enemmän :)

Raskausaika oli ihanaa :) En maltakkaan odottaa, että tulisi pian jo toinen! :D No ei vaan, jos pääsen nyt opiskelemaan niin voi olla että Miksu saa vielä sisarusta odottaa. Mutta mulla kaikki sujui varsinkin loppua kohden hyvin. Kipuihin olin asennoitunut jo, joten niiden en antanut häiritä. Ne kuuluvat asiaan, kun keho on koetuksella. Tunsin itseni toki hirveäksi ryhävalaaksi, mutta raskaus oli jännittävä matka, ja olen kiitollinen että sain kulkea sen ja tuntea itseni elinvoimaiseksi ja terveeksi kokoajan. Kehoni teki tehtävänsä, ja kasvatti sisällään tämän pienen ihmeen, sitä on vaikea uskoa vieläkään :)

Sori sekava päivitys ja kuvatkin ihan päättömässä järjestyksessä. On hankala kirjoittaa ja imettää samaan aikaan ;) Me lähdemme nyt tämän pikku höpönassun kanssa mun vanhemmille, jotta pääsen taas tukanpesuun :D Mies kun on flunssassa niin ei halua vauvaa tartuttaa hoitamalla häntä silläaikaa. Välillä pitää kyllä sylissä mutta kun meinaa vallan naamalle aivastaa niin ei ole kiva... Mutta Miksu tykkää, kun pääsee katsomaan mummia :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pieni poika syntyi 10.05.2014!



Blogin kirjoittaminen raskauden aikana jäi jostain syystä, ensin ei vain ollut aikaa ja sitten tauko venyi jo niin pitkäksi ettei viitsinyt palata astialle.Nyt ajattelin kuitenkin elvyttää taas blogin :)

Raskaudesta ajattelin tehdä oman postauksen vielä, samoin synnytyskertomuksesta ja siitä kuinka täällä ollaan tähän asti elelty Mikael-pojan kanssa :) Myös parempaa kuvamateriaalia voin luvata, kuin tässä kännykkäkuvapostauksessa.

Tässä kuvasaastetta viimeisen kuuden viikon ajalta!
 Alla: ensimmäisiä päiviä kotona!

Viimeisimpiä kuvia, Mikael tädin sylissä! Hymyä väläytellään.


 n. 1kk

Äiti yritti saada hymyä kuvaan :)

Manduca-reppu - äidin paras kaveri :)

Lempparihommissa :)


Äidin oma pieni rakas Ihme <3
Psalmi 139:13-18 
13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
14 Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi,
Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
18 Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.

tiistai 19. marraskuuta 2013

2. Neuvolakäynti

Neuvolassa meni kaikki hyvin. Aluksi kävin antamassa pissanäytteen, joka oli puhdas. Hoitaja kyseli kuulumiset ja jotain turhaa siinä taas jutusteltiin. En oikeen tykkää meidän neuvolatädistä, eikä vissiin moni muukaan. Se on sellanen vanha tantta jolla on aika vahvat mielipiteet kaikesta. Ikävintä on se, ettei hän kuuntele potilaitaan. Saattaa kysyä kysymyksen, eikä sitten viitsi kuunnella vastausta loppuun vaan keskeyttää siirtymällä seuraavaan asiaan. Ei siis tunnu olevan aidosti kiinnostunut. Vähän sellainen päällepäsmäri. Lääkäri oli tosi mukava. Ilmeisesti hän on kuitenkin jäämässä lomalle tai jotain, koska sanoi että me tavataan seuraavaksi vasta rv37. :o Harmi, koska hän oli aidosti kiinnostunut ja huomaavainen. Tutki mun kohdunkaulan, joka olikin aikamoinen toimenpide, koska mulla on ulkosynnyttimien vulvodynia ja kammoan tuollaisia toimenpiteitä. Hieno homma synnytystä ajatellen. :o Lopuksi kuunteli dobblerilla sydänäänet. Anturi ehti juuri ja juuri koskettaa ihoa, kun jo kuului reipas tykytys! Oli aika jännä, nauroin melkeen ääneen omille epäilyksilleni taas.

Piti anopin kanssa tänään mennä katsomaan sitä kehtoa, mutta koska löydettiin tarkemmin tutkimalla edullisempiakin vaihtoehtoja, päätettiin perua kaupat ja odottaa vastausta muualta. Käytiin kuitenkin kaupungissa asioilla ja lastentarvikeliikkeessä tutkimassa. Sekä lopuksi mun vanhemmilla kahvilla, anoppi tapas heidät eka kertaa! :D Appi onkin mun vanhemmat tavannut aiemmin. Mukavaa oli :)

Otin tänään masukuvan, jota en nyt sit osaa laittaa tähän kun pitäis olla joku Google+ sovellus puhelimessa. Enkä saa ladattua sitä kun siihen tarvis jonkun prkl salasanan jota en tiedä kun tää ei oo alunperin mun puhelin. Voi piip.
Mut sellaista tänne. Pientä hipsuttelua tuntunut vatsassa taas pitkin päivää :)


maanantai 18. marraskuuta 2013

Huomenna neuvola!

Ja huomenna tulee 16 viikkoa täyteen. Jännittää aika tavalla neuvola. Mitä jos sykettä ei enää näykään? En tiedä miks mulla on taas tällainen pelko. Onneksi neuvola on jo 8:30 aamulla, niin ei tarvitse sitten loppupäivää jännittää.

Mikäli kaikki on vielä hyvin, mennään anopin kanssa katsomaan tori.fi kautta löytynyttä nättiä kehtoa päivällä. Mulla on kyllä niin ihana anoppila, että voi onnea sentään. Kaksi pikkusiskoakin sieltä löytyy isomman sisarusparven lisäksi, yhteensä 5 lasta. Pienemmät ovat 6- ja 10-vuotiaat. Mä ja Nekku ollaan aina tervetulleita, kun rakas on töissä. Huomennakin siellä taitaa mennä melkeen koko päivä. Hyvä kyllä senkin puolesta, kun anoppi on niin käytännönläheinen ihminen, että osaa mua neuvoa kaikissa hankinnoissa ja muuta. Lisäksi anoppi on melkeen valmis sairaanhoitaja ja perheen vanhin sisko (jolla la lähestyy) ensihoitaja. Joten kyllä on apukin lähellä jos tulee joku hätä.
Olen kyllä niin valtavan iloinen ja kiitollinen tästä uudesta perheestä, johon mut on otettu avosylin vastaan. :)

Nyt tarvis varmaan painella yöpuulle. Tuskin kyllä unta saan kun nukuin niin pitkään tänään, ja jännitän tuota aamua yksinään tuolla.
Sain äsken kyllä hyviä ja huonoja uutisia samassa paketissa... Tämän viikon jälkeen rakkaalla on edessä tod näk jonkun mittainen lomautus. Huonoa siinä on tietysti rahatilanteen muuttuminen. Onneksi on tulossa reilut veronpalautukset kummallekkin. Ihanaa on se, jos saan pitää rakkaani täällä kotona jonkun aikaa. Se on kyllä niin kertakaikkiaan luksusta <3

Mutta koitan kirjoitella neuvolakuulumisia huomenna!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kropasta!

Meinasin vähän tehdä postausta siitä, miten mun keho on muuttunut raskauden myötä. Laitoin koneelle vähän ENNEN-kuvia, mutta JÄLKEEN-kuvia ei nyt ole, koska puhelimeni hajosi ja kaikki kuvat menivät sen mukana.. Nyt en yövuorossa turvonneella masulla jaksa alkaa kuvailemaan massua, koitan ryhdistäytyä asian suhteen jatkossa :)

Olen siis ollut kova treenaamaan salilla, ja vielä kesän alkaessa mulla oli cockerspanielin lisäksi saksanpaimenkoira, joka tarvitsi todella paljon lenkitystä. Lisäkiloja ei siis päässyt kertymään, vaikka olenkin aina ollut herkkusuu. Välillä söin terveellisemmin ja välillä herkuttelin enemmän, pidin kuitenkin huolen siitä että saan riittävästi proteiineja ja hyviä hiilareita. En ole treenannut ulkonäön takia vaan ollut aina enemmän kiinnostunut itseni ylittämisestä ja voiman kasvattamisesta, mutta välillä tuli otettua kuvaa siitäkin, mitä tuloksia treeni sai kropassa aikaan. Kyllä ulkonäkökin on ollut tärkeä asia, niinkään en ollut tarkka siitä paljonko rasvaa on kertynyt, vaan paljonko on lihasta tullut lisää... Vatsalihaksetkin kertoivat vaan voimasta keskikehossa, joka mulle meinaa parempia tuloksia kyykyssä, yms... Voima on siis mun juttu, vaikka en luonnostaan mikään voimanainen ehkä ole. Kaiken eteen on tehty helvetisti töitä :)


Nyt olen joutunut muuttamaan ajattelumaailmaa raskauden ajaksi ihan kokonaan. Ei näy ainakaan rentona seistessä yhtäkään vatsalihasta. Muutkaan lihakset eivät ole enää niin esillä, kun en saa enää syödyksi tarpeeksi proteiinia - on syötävä sitä mikä maistuu, kun välillä tuntuu ettei maistuisi oikeen mikään.


Mun kunto romahti raskauden alussa niin pohjalle, että salin lisäksi lenkkeilykin jäi jossain vaiheessa ihan kokonaan. Olo ei vaan ollut terve. Nyt yritän kuntoa kohottaa taas sen verran mitä pystyy ja jaksaa... Tällä hetkellä ei vaan saa itseä repiä, ettei pikkuiselle käy huonosti <3 Todella helposti edelleen raskaan liikkumisen jälkeen tulee heikottava olo ja ruokaa on saatava äkkiä naamariin.

Hyvin olen kuitenkin salilla pärjännyt taas, ja vaikka painot on pienemmät, niin olo on terve :) Uskon että vauvan syntymän jälkeen saan taas hyvin treenistä kiinni, jos vaan kykenen pitämään lihasten peruskuntoa yllä.

Ai että, ehkäpä joskus vielä näytän tältä. Perhaps not. Jälkikasvu tietysti menee kaiken edelle, mutta kyllä äidin täytyy myös voida hyvin. Mä voin hyvin silloin kun voin vahvasti ;)
 
Bodaus-lehteen treenikuvaa.

On se kyllä kieltämättä haikea ajatella, että mun vatsanahka ei tule enää koskaan varmaan näyttämään tolta. Onneksi on sentään muutama kuva säästynyt ihmeteltäväksi :D Voin niillä sitten ylpeillä, kun nahka roikkuu :D Vaikutan varmaan hirmu pinnalliselta. Elämä on muuttumassa todella monella tapaa nyt, eikä mitenkään vähäisimpänä ole muutos joka kohdistuu mun kehooni. Se on kuitenkin tuottanut mulle ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta monta kertaa tällä nimenomaisella saralla. Nyt se on tuottamassa sitten ylpeyttä aivan toisella tavalla :D

Raskaus on onnellinen asia, ja tässä istuessani ja tunnustellessani vatsassa tapahtuvaa myllerrystä - höyhenenkevyitä kopsahduksia ja tuskin havaittavaa tutinaa - en kadu mitään. Olen valtavan onnekas, kun kehoni toimii sille tarkoitetulla tavalla. Se suojelee hellästi sisälläni kasvavaa elämää.
Se ei ole niin vahva, kuin ennen. Mutta se on tarpeeksi vahva tärkeimpään tehtäväänsä; kannattelemaan pientä nyyttiä. Vaikkapa suojelemaan pimeillä kujilla.